Tämä taivas, tämä maa

Olin hiihtämässä ladulla, jossa yhdessä kohtaa mahtava mäntymetsä oli kaadettu ja latu kulki nyt hakkuuaukean poikki. Paksu lumikerros peitti kannot ja muut maahan jääneet hakkuutähteet. Vain muutamia harvoja puita kohosi lumen yläpuolelle. Kiinnitin huomiota näihin puihin, jotka osoittautuivat suurimmaksi osaksi olevan katajia. Lumi painoi sitkeitä puita ja ne olivat aivan painuksissa suuren lumikuorman alla.

Mieleeni tuli laulun sanat:

"Tääl on pelloiksi kuokittu soita, 

Täällä korpia raivattu on. 

Tätä kansaa ei vastukset voita, 

Se on sitkeä, taipumaton. 

Vaikka taipuisi, taitu ei kuitenkaan, 

Katajaista se on ja se kestää vaan"

Samalla muistin yhden talollisen perheen Lappeelta. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta, neljä tyttöä ja neljä poikaa, joista kaikki kuolivat alle 22-vuotiaina. Lapsista kaksi kuoli alle kuukauden ikäisenä pistokseen, yksi kuoli tuhkarokkoon puoli-vuotiaana, 2-, 4- ja 7-vuotiaat kuolivat kurkkumätään marraskuussa 1854, 12-vuotias kuoli vatsatautiin ja 22-vuotias viimeisenä vesitautiin. Molemmat vanhemmat kuolivat suurten näläkävuosien aikana syyskuussa 1867, isä keuhkotautiin ja äiti pistokseen.

Ei se elämä ollut helppoa talollisten perheissä. Tämä perhe sammui tähän, mutta molempien vanhempien sisarukset jatkoivat sukua, vaikka ei heilläkään mitään helppoa ollut, kun lapsikuolleisuus oli suurta sekä taudit ja katovuodet verottivat osansa. Palkollisilla ja muilla itsellisillä asiat olivat usein vielä huonommin.

Elämä jatkui ja jatkuu edelleen ja välillä aurinkokin paistaa.

Koko laulu:

Tämä taivas, tämä maa 

Tääll' on pelloiksi kuokittu soita, 

Täällä korpia raivattu on. 

Tätä kansaa ei vastukset voita, 

Se on sitkeä, taipumaton. 

Aina uudestaan kyntää, ja kylvää se maan, 

Pistää pettua leipään, jos tarvitaan, 

Kunnes kerran sen uurastus palkkansa saa. 

Sadon kultaisen kantaa maa. 

Kerto: 

Tämä taivas, tämä maa, 

Sillä arvoa on pysyvää. 

Tämä taivas, tämä maa 

Sukupolvelta toiselle jää. 

Talvet pitkät on ankarat täällä, 

Pellot peittelee hanki ja jää. 

Töitä tehtävä on joka säällä,  

Vaikka kylmääkin ois, pimeää 

Kevään tullen, kun aurinko yön alistaa, 

Silloin versovat ruohot ja kukkii maa, 

Silloin pohjolan valkeat yöt lumoaa, 

Valon voimia ihminen saa. 

Kerto: 

Synnyin lahjaksi saatu on voimaa, 

Josta muualla puutetta on, 

Joka Suomea köyhäksi soimaa, 

Sisu sille on tuntematon. 

Vaikka taipuisi, taitu ei kuitenkaan, 

Katajaista se on ja se kestää vaan, 

Kiven harmajan kautta se tien puhkaisee, 

Ajat vaikeatkin hallitsee. 

Kerto (2x): 

Sävel ja sanat: Jukka Kuoppamäki

Kaikkea sitä ihminen keksii - lehdestä luettua

Sanomalehti LAATOKKA Torstaina Tammikuun 8 p:nä 1931

NAISTEN 

       UHKEAT 

               MUODOT

voivat käydä vaarallisiksi paitsi miehille, jotka niiden takia lankeavat kaikkiin 1,645,876 kuolemansyntiin, myös naisille itselleen.

Sillä nyt ovat poliisit ja tullipublikaanitkin iskeneet niihin silmänsä. Nainen, joka on latuskainen kuin Enson pahvi, ei näissä herroissa herätä mitään mielenkiintoa, mutta jos näkösälle ilmestyy joku oikein rehevä Eevan tytär, silloin he ryntäävät hänen kimppuunsa »niin kuin peura janoissansa…»

Niin janoissansa. Viime aikainen kokemus on näet osoittanut, että uhkeamuotoinen naisenpuoli saattaa ollakin elävä – pirtusäiliö.

Ja se seikka jo selittääkin poliisien ja tullipublikaanien innostuksen.

Sellainen pirtunainen tietysti takavarikoidaan ja julistetaan valtiolle menetetyksi. Ainakin asianomaiset vaatekappaleet, joihin pirtu on piiloitettu.

Eikä tällainen takavarikointi ole tähän asti tuottanut erikoisia vaikeuksia.

Mutta nyt juttu käy yhä kriitillisemmäksi.

Pirtunaiset ovat tulleet niin oveliksi, etteivät enää pistäkään tuliliemilekkereitä nimettömiinsä taikka muualle vaatteisiinsa.

Eräs heistä on Tukholman satamaviranomaisille tunnustanut kuljettaneensa melkoisia määriä spriitä käyttämällä kumilla päällystettyjä kankaasta valmistettuja irtonaisia – rintoja. Hän on samalla kertonut, että tuollaisia »irtorintoja» on myytävänä eräissä Saksan ja Itämerenmaiden satamakaupungeissa ja että niiden myyjät kaupittelevat semmoisia halukkaasti naisille, jotka palvelevat kieltolakimaihin kulkevissa laivoissa.

Sillä lailla.

Nyt kun tämä mukava spriinkuljetuskeino on tullut tunnetuksi, ei kellään ruumikkaalla ja korkeapovisella naisella ole hauskat oltavat. Spriitä nuuskivat poliisit ja tullimiehet käyvät kohta häneen käsiksi ja kopeloivat suurella mielihyvällä.

Ja koska kaikki rehevät Eevan tyttäret eivät suinkaan ole pirtunkuljettajia saattaa tämä toimenpide joskus kohdata sellaisiakin naisia, joiden povessa ei ole pisaraakaan kiellettyä nestettä.

Silloin syntyy varmasti niin hirmuinen prosessi, ettemme uskalla sellaista kuvitellakaan.

Sillä suuttuuhan sitä ihminen pienemmästäkin. Kuten se joutsenolainen suutarikin, joka tässä äskettäin Joutsenon kankaalla n.s. Sopen tiehaarassa sai raivokohtauksen senvuoksi, ettei mahtunut linja-autoon.

Mainittu suutari ei kyllä ollut erikoisen rehevämuotoinen, mutta hänellä oli runsaanlaisesti matkatavaroita, m.m. suutarin ompelukone.

Kun sitten linja-auton kuljettaja ei parhaalla tahdollakaan saanut sijoitettua suutarin kapistuksia ennestään täpötäyteen autoon, niin hän vain huiskautti surumielisesti kättään, pani auton käyntiin ja jätti suutarin kankaalle. Silloin suutari suuttui. Hän kokosi kaiken omaisuutensa yhteen kasaan, kirosi karkeasti ja sytytti koko hoidon palamaan.

Muutamassa minuutissa oli tuhansien markkojen arvoinen omaisuus romuläjänä.

Minkä jälkeen suutari seuraavaa autoa odottamatta katosi kiireesti paikkakunnalta.

Sellaista se suuttumus teettää. Menkäähän vain publikaanit kopeloimaan niitä uhkeapovisia Vestan neitsyeitä!

Eino Johannes

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1740090?page=3

Sukututkimuksen turvaaminen

Muistammeko pitää huolta sukututkimuksestamme?

Australiassa on metsäpalot riehuneet jo viikkoja tuhoten suuria alueita ja koteja. Monin paikoin tulee uutisia maanjäristyksista, tulvista, tulivuoren purkauksista sekä erilaisista aseellisista yhteydenotoista.

Ajattelemmeko, että täällä koto Suomessa ei tapahdu mitään pahaa?

Tietokone voi mennä rikki, muistitikut voivat hajota tai kadota sekä aika haalistaa ja pilata paperisia dokumentteja ja valokuvia. Kyllä tulipaloja ja muita luonnon katastrofeja täällä tapahtuu, ei tosin siinä laajuudessa kuin muualla maailmassa, mutta yksittäisi onnettomuuksia tapahtuu.

Kuinka pidämme huolta siitä suurenmoisesta tutkimustyöstä, jota teemme, kun etsimme esi-isiämme ja kertomuksia heidän elämästään?

Paperiset kuvat ja muut asiakirjat olisi hyvä digitoida. Digitaalinen materiaali sukututkimustietokannan kanssa olisi hyvä olla vähintään kolmessa (3) eri paikassa, joista ainakin yksi on fyysisesti muualla.
Eri vaihtoehtoja voi olla oma tietokone, muistitikku, ulkoinen kovalevy, 1-useamman sukulaisen koti/tietokone, tallelokero, luotettava pilvipalvelu, ym.

Netissä olevista sukututkimustietokannoista on hyvä muistaa, että palveluntarjoajalla on oikeus päättää palvelun käytöstä sekä kaikille avoimissa sukupuissa pitää ottaa huomioon, että tieto voi olla muidenkin muokattavissa.

Serkkulinjan tutkimisen iloja

Minulla on menossa yhden esi-isäni jälkeläisten tutkiminen. Nämä jälkeläiset asuvat lähes kaikki Kymissä ja ristiin naimisia on todella paljon. Ei kylläkään ihan läheisten serkkujen kanssa, mutta kaukaisimpien sitäkin enemmän. Nyt kun alkaa viimeiset linjat olla menossa, saan aina tarkistaa, että onko henkilö jo minulla tietokannassa. Tarkistan myös puolisoiden vanhemmat, koska usein vanhemmat ovat jo, koska joku heidän lapsistaan on mennyt serkkulinjani henkilön kanssa naimisiin ja vanhempien avulla pystyn varmistamaan, että henkilö on oikea.

Tänään huomasin, että Maria Helenan miehen isä oli jo tietokannassa, mutta ei äiti. Se olikin kummallista. Lopulta selvisi, että miehen isän kolmannen vaimon ensimmäinen mies, Efraim, oli minun kaukainen serkku. Maria Helenan mies oli isänsä ensimmäisestä avioliitosta.

Katsoin kummankin sukulaisuussuhteen minuun. Toinen, Maria Helena on minun 3.serkku 3 polven takaa ja tämä toinen, Efraim on minun 2.serkku 4 polven takaa. Kaukaisia ovat serkut, mutta yhteinen esi-isä meillä on. Maria Helenan äiti ja Efraim ovat keskenään pikkuserkkuja.

Minulla on useinkin vaikea hahmottaa näitä x. serkkuja y polven takaa, joten olen tehnyt tällaisen kaavion, joka hieman helpottaa asiaa.

FamilySearchin hyötyjä

Olin jäänyt jumiin aikaisemmin yhden esi-isän kanssa eli muuri oli tullut vastaan. Minulla oli Petter Christersson Ja Walborg Josephsdotter, jotka asuivat Nastolan Koiskalassa torppareina. Mutta mistä he olivat sinne tulleet? Nastolan edellisessä rippikirjassa heistä ei ollut mitään mainintaa.

No niin, mitä hyötyä sitten FamilySearchistä oli. Teen oman sukututkimukseni ensin Ancestral Quest -tietokantaan ja sitten siirrän tiedot FamilySearchiin. Näin minulla säilyy tutkitut tiedot, jos joku käy muuttamassa tietoja FamilySearchin FamilyTreessä (FSFT), joka on kaikille avoin yksi iso sukupuu. FamilySearchissä on paljon erilaisia historiallisia lähteitä indeksoituna ja niiden avulla on luotu automaattisesti henkilöitä FSFT:hen. Kun sinne lisää henkilöitä, niin FSFT automaattisesti käy läpi tietokantaansa ja ehdottaa mahdollisia jo olemassa olevia henkilöitä, että ne olisivat sama henkilö.

Nyt olin siis syöttämässä tietoja FSFT:hen ja minulle ehdotettiin, että Petter Christersson Käriäin ja Walborg Josephsdotter Hölttä, vihitty Mäntyharjulla, olisivat samat, kuin minun esivanhempani Petter Christersson Ja Walborg Josephsdotter Nastolan Koiskalasta. Nimet vaikuttivat aika lailla samoilta, mitä nyt henkilöillä oli lisäksi sukunimet. Nastolassahan ei ollut 1700-luvulla sukunimiä käytössä, vain patronyymit. Aluksi mietin, että eihän nämä voi mitenkään olla samoja, kun olin arvioinut omille esivanhemmille vihkivuodeksi 1772 ja näillä ehdotetuilla oli 1766. Tieto löytyi myös Hiskillä ja kun laajensin hakuseurakuntia, löytyi saman niminen pariskunta myös Heinolasta. Voisivatko kaikki nämä tulokset olla samasta perheestä? Tuntui epätodennäköiseltä.

Lähdin kuitenkin tutkimaan tätä Mäntyharjun pariskuntaa. Heillä oli enemmän lapsia, mutta osa lapsista oli saman nimisiä ja samassa järjestyksessä kuin minun esivanhemmillani, mutta syntymävuodet heittivät muutamalla vuodella. Tutkin lisää. Mäntyharjulla asuneiden yksi tyttö kuoli pienenä ja perhe muuttivat Heinolaan. Perheen kaikkien jäsenten syntymäajat muuttuivat samoiksi kuin oman perheeni syntymäajat Nastolassa. Erittäin lupaavaa! Heinolla syntyi yksi poika lisää, joka myös kuoli pienenä ja vanhin elossa ollut tyttö meni siellä naimisiin. Seuraavaksi löytyi se kaikkein mielenkiintoisin tieto. Heinolan rippikirjassa oli merkintä, että perhe muutti Nastolan Koiskalaan. Tämähän se on! Olin löytänyt sen mistä Nastolan esi-isäni perhe tuli ja kaiken lisäksi perheeseen löytyi vielä 3 lasta lisää. Kävin myös tarkasti läpi Nastolaan saapuneet muuttokirjat, ja sieltä löytyi se viimeinen niitti. Heinolasta annetussa muuttokirjassa sanotaan, että perhe tulee Mäntyharjulta ja jatkaa eteenpäin Nastolan seurakuntaan Koiskalan kylään. Nyt kun tarkemmin tutkin Nastolan lastenkirjaa, löysin perheen lapset sieltä niin yksi lapsi onkin listattu nimellä Thomas Käriäin. Ainoa merkintä sukunimestä, mitä tämän perheen kohdalta olen löytänyt sekä Heinolasta, että Nastolasta!

Niin, ei tämä matkustaminen vielä tähän loppunut. Petter Christersson Käriäin tuli alun perin Mikkelistä Mäntyharjulle, jossa siis perusti perheensä. Mikkelistä löytyi Petterille vanhemmat, isälle vanhemmat ja vielä isoisälle vanhemmat. Äitien vanhemmat ovat ainakin vielä täysin hämärän peitossa, mutta, ehkä jonakin päivänä heidänkin perheensä selviävät. Petterin lapsista yksi jäi Heinolaan, yksi muutti Orimattilaan, yksi muutti Iittiin, yksi muutti todennäköisesti Hirvensalmelle (ei voi tarkistaa, kun kirjat palaneet, yritän vielä etsiä henkikirjoista) ja yksi kuoli jääkärinä vuoden 1808 sodassa.

Nimet ja niiden kirjoitusasu

Ensimmäinen julkaisu tähän blogiin. Olen hyvin vähän kirjoittanut mitään, enemmänkin tykkään tutkia ja ratkoa arvoituksia. Sukututkimus on tällä hetkellä minulle lähes henki ja elämä. Nautin niin paljon, kun voin etsiä edesmenneitä sukulaisia ja saada pienen välähdyksen kuinka he elivät ja missä. Joka päivä opin jotain uutta.

Eilen tuli taas postissa Suomen Sukututkimusseuran julkaisema Genos-lehti.  En ole vielä ehtinyt lukea sitä kokonaan läpi, mutta siinä erittäin hyvä Sirkka Paikkalan kirjoittama artikkeli: "Nimet ja niiden kirjoitusasut". Minua on aina välillä mietityttänyt kuinka laittaa sukututkimukseen jonkin henkilön nimi, kun nimen kirjoitusmuoto vaihtelee eri kirkonkirjoissa. Tästä artikkelista sain taas uutta ajateltavaa.